Karijoen seurakunta

Historiaa

 

Karijoki kuului alkuun ruotsinkieliseen Lapväärtin seurakuntaan, joka oli Närpiön kappelina aina vuoteen 1607. Karijokisille alettiin pitää 1600-luvulla jumalanpalveluksia suomeksi Lapväärtin kirkon sakaristossa. Vuonna 1797 karijokiset lähettivät Ruotsi-Suomen kuninkaalle anomuskirjeen, jossa pyydettiin omaa pappia ja lupaa saada rakentaa oma kirkko. Kuningas myönsi puurakenteisen kirkon rakennusluvan 2.7.1799. Samalla annettiin oikeus pitää omaa saarnaajaa. Lapväärtin seurakunnan kappeliseurakuntana Karijoki oli aina vuoteen 1862, jolloin siitä tuli itsenäinen seurakunta.

 

Karijoen kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1802. Piirustukset saatiin Jalasjärven kirkon suunnittelijalta torppari Salomon Siimoninpoika Köykältä (Köhlström), joka lupautui kirkon rakennusmestariksi. Karijoelle ei kuitenkaan haluttu täysin samanlaista kirkkoa kuin Jalasjärvellä ja siksi piirustuksia muokattiin rakentamisen aikana. Rakentaminen sujui hyvin hitaasti, töitä tehtiin aluksi vain keväisin parin viikon ajan. Vuonna 1808 kirkon ollessa jo tasakerrassa Suomen sota keskeytti työt. Paikalle sattunut vihollisjoukko oli polttaa puolivalmiin kirkon. Vasta 12-vuotias torpparin tytär Helena Kullas havaitsi kuitenkin piilostaan sytyttämisaikeet. Sytyttäjien poistuttua hänen kerrotaan kengällään noutaneen vettä läheisestä purosta ja sammuttaneen viritetyn nuotion. Kirkkoa onkin nimitetty epävirallisesti Helenan kirkoksi.

 

Kirkko saatiin lopulta käyttövalmiiksi ja vihittiin käyttöönsä 12.1.1812. Kellotornin kelloissa on päiväysmerkinnät 18.2.1807 (pienempi kello, 256 kg) ja 18.6.1816 (isompi, 513 kg). Alun perin kirkko lienee ollut ulkopuolelta punainen ja sisältä sininen, myöhemmin sisäosiltaan valkoinen. Kirkkoherra Topias Palosen aikana vuosina 1903-04 myös ulkoväri vaihdettiin valkoiseksi, ja kirkon sisälle lisättiin seinäornamentteja ja muita koristeellisia yksityiskohtia. Vuosina 1953-54 koristeet kuitenkin peitettiin uudella vaalealla sisämaalauksella. Keltaisen ulkomaalin kirkko sai vuonna 1972 ja nykyisen sisäasun vuonna 1977. Nykyiset sisävärit korostavat Topias Palosen 1900-luvun alussa tavoittelemaa kansanomaista uusrenessanssia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkkoa ympäröivä hautausmaa on yhtä vanha kuin kirkkokin. Perimätiedon mukaan ensimmäinen tähän maahan haudattu vainaja olisi juuri tuo kirkkopalon sammuttanut Helena Kullas, joka kuoli nälkävuonna 1812.