Messu ja Teuvan seurakunnan konfirmaatio

su 21.7. kello 10.00 - kello 12.00

Karijoen kirkko

.

Messu js Teuvan seurakunnan konfirmaatio kirkossa su 21.7.2019 klo 10.

Toimittaa pastori Annika Wallenius

Rippikouluryhmä: II leiri.

Bussi lähtee Teuvalta Karijoelle klo 9:15.

Kolehti: Taloudellisessa ahdingossa olevien köyhien ihmisten auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahaston kautta.

 

Apostolien päivä. Aiheena Herran palveluksessa

Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin.

Nykyisin tänä sunnuntaina (6. sunnuntai helluntaista) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.

 


Katso myös

ke 4.12. klo 19.00 -20.00

Teuva

ke 11.12. klo 18.30 -20.00

Prosin talo